maanantai 26. joulukuuta 2016

Jatkukoon joulu









Rauhaisaa joulunaikaa sinulle, rakas lukijani.

Näitä olen odottanut. Näitä aamuja. Joulun aamuja, joina saan himistellä muiden vielä nukkuessa. Tunnelmoida kynttilöitä, kuusta, hiljaisuutta. Miettiä, kuinka onnekas olenkaan, kun saan olla juuri tässä ja näin, näiden ihmisten kanssa. Miettiä mennyttä, olla sen enempää suunnittelematta tulevaa. Kiitollisena rauhoittua tähän. 

Aattoaamun himistelyhetkeen sain parasta mahdollista seuraa. Ulkona oli vielä pilkkopimeää, kadun kaikki muut talot nukkuivat, kun äitini kanssa heräsimme puuron keitolle. Silmät sikkuralla katsoimme toisiamme ja hymyilimme. Lapsuudenkotini jouluaatto oli alkanut. Seurasi ahkeraa supattelua ja hissuttelua, kun yritimme toimia mahdollisimman hiljaa. Suppari-koira tosin oli meidän laillamme innoissaan aattoaamusta, se seilasi edestakaisin keittiön ja oman sänkynsä väliä. 

Kahdeksan jälkeen ilmoille kajahti perinteinen herättelylaulumme Jouluaatto on nyt herttainen. Sen myötä nekin, jotka olivat vielä teeskennelleet nukkuvaa, saivat luvan nousta sängystä. Kohta kaikki keittiön tuolit olivat varattuja. Olimme pitkästä aikaa koolla koko perhe <3







Ahkeraa herkuttelua, lenkkeilyä vesisateessa, hiljentymisen hetkiä, saunomista, kirkkoreissuja, kippurassa nauramista. Kaikkea sitä ja niin paljon muuta mahtui joulumme ensimmäiseen päivään. 

Varsinaisena jouluaamuna yllätimme itsemme ja toisemme: heräilimme vasta aamun valjettua. Oli aika syödä aamupala, pakata laukut ja matkata takaisin Helsinkiin jatkamaan joulua. 

Mieheni lapsuudenkodin joulussa on luonnollisesti minulle vielä uusia juttuja. Oli ihana kuunnella, kuinka anoppini muisteli lastensa kanssa jo taakse jääneitä juhlia. Joulupäivän illallinen alkoi perinteisesti anoppini isoisän kirjoittamalla rukouksella. Vaikka lapsuudenperheidemme jouluiset tavat ja tottumukset eroavat toisistaan jonkin verran, yksi asia niitä yhdistää vahvasti: rakkaus perinteitä kohtaan. 

Yllä olevat kuvat ovat miksaus molempien kotien jouluista. Punaista ja kultaa. Lapsuudesta asti tutuksi tulleita koristeita. Tonttuja, joita ilman takanreunus ei näytä jouluna miltään. Puurokattilakynttilää, jonka oma äitini muistaa jo omasta lapsuudestaan. Kaikki ne, kaikki me, teimme yhdessä tämän joulun. 


Onneksi joulu jatkuu edelleen! Tänään meillä on vuorossa rennompi päivä, josta valtaosan aion viettää pyjamassa. Ehkä katson jonkun elokuvan ja/tai korkkaan yhden pukin tuomista kirjoista. Ihastelen saamiani lahjoja, herkuttelen. Rauhoitun ja huilaan. 

Nautitaan kaikki heräilevästä tapaninpäivästä!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa minua.