sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Joka sään mökkireissu





Vietimme viime viikonlopun mökillä. Helsingistä lähtiessämme sää oli pilvinen ja ennustekin lupasi kovin epävakaista. Päätimme kuitenkin pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä matkaan. Loppumatkasta totesimme, että suunta oli oikea: edessämme avautui sininen taivas. Ruoat nopeasti jääkaappiin, mekko päälle ja pikkumökin terassille aurinkoon. 



Kumpikaan meistä ei ole järin hyvä "vain olemaan", joten pienen hetken jälkeen aurinkotuolit jäivät ilman istujaa. Mies nappasi maalisudin käteensä ja minä suuntasin mustikkamättäille. Pari tuntia hujahti hetkessä. Koira juoksi onnessaan ympäri pihaa ja kävi aina välillä tarkistamassa, että olemme molemmat edelleen tallessa. 




Ennen saunan lämmittämistä kävelimme läheiselle venekerholle. Tsekkaa lauantai-illan bilevaatetus: maksimekko, farkkutakki ja kumisaappaat! Minkäs teet, kun kunnon sadekuuro yllätti meidät päikkäreiden aikaan! Metsätie oli niin märkä, että kumpparit oli ainoa järkevä jalkinevaihtoehto. Kumpparit tai varvasvälitossut, joita en tullut pakanneeksi mukaan. 


Torkutin, myönnän, kun kello herätti seuraavana aamuna puoli seitsemältä. Olin illalla kurkannut seuraavan päivän sääkarttoja, jotka lupasivat sadetta aamukymmenestä eteenpäin. En halunnut poimia mustikoita sateessa, joten aamusta aikaisin ylös vaan! Paitsi, että lomalaiselle se ei ollutkaan niin helppo juttu. Väsytti niin! Torkkuherätys kehiin siis ja takaisin unten maille. Noin minuutiksi. Laivojen sumutorvet ja lähikallion lokit olivat ehdottomasti sitä mieltä, että ylös vaan. Ja hyvä niin. Aamu oli kaunis sumusta ja viileydestä huolimatta. Ei ketään muita missään, vain lokkien huudot ja sumutorvien törähdykset, minä ja mustikat. Kaksi tuntia hurahti siivillä. Yhdeksän maissa mökin ovi aukesi, koira juoksi toivottamaan hyvää huomenta ja mies kutsui aamupalalle. One of those perfect moments <3





Puolen päivän aikaan pilvipeite alkoi rakoilla ja aurinko lämmittää. Pienen ukkoskuuronkin saimme, mutta se ei tahtia haitannut. Mustikkasaalis oli lopulta ihan kiitettävän kokoinen, maltoin nimittäin lopettaa poimimisen vasta, kun selkä ei kestänyt enää minuuttiakaan kykkimistä. Kelpaa talvella herkutella itse poimituilla marjoilla :) 

















1 kommentti:

Kommenttisi ilahduttaa minua.