maanantai 20. kesäkuuta 2016

Kuka pelkää kyykäärmettä?

Minä ainakin!

Aivan upea aurinkosää yllätti meidät tänä aamuna. Istuimme aamupalapöydässä ja totesin siinä ohimennen, että näyttää aivan kuin taivas olisi selkenemässä. 
"Toiveajattelua", kuului mutinaäänellä pöydän toiselta puolelta. Hetki meni ennen kuin mieskin tajusi, että sinistä sieltä todellakin näkyy. Pikaiset aamupuuhat ja suunta kohti kesämökkiä! Viime vierailusta oli vierähtänyt kuukauden verran, oli siis jo aikakin. 

Perille päästyämme totesimme ruohikon muuttuneen heinikoksi. Mitäpä muuta lämmin alkukesä ja kunnon sateet olisivatkaan saaneet aikaiseksi. Silloin sen tajusin: kyyt tykkää heinikoista ja sitä, jos jotakin, riitti! Kädet kyynärpäitä myöden ristissä päästin koiran autosta. "Juokse, käy kivileikeissä, ui, hae keppiä, mutta älä hyvä koira käy uteliaaksi, jos käärme tulee vastaan!"

Mies kävi tsekkaamassa rannan ja laiturin, ei kyy- eikä rantakäärmeitä. Minä hipsin vauhdilla tarkistamaan talon kivirappuset, sieltä kun viime kesänä yhden kyyn bongasin. Nyt ei ollut onneksi muita kuin yksi sisilisko, mutta sekin tarpeeksi inhottava. Hrrrr!! Miten maalaistyttö voi kammota matelijoita näin paljon?! Ja miten tästä pelosta/inhosta pääsee eroon?

Tarkoituksenamme oli alunperinkin käydä ajamassa nurmikko ja suunnata sitten takaisin kaupunkiin. Minä sain luvan vain olla, istuskella terassilla, nauttia auringosta ja napsia pari kuvaa. Käärmetutka oli koko ajan päällä ;) 






Onneksi kaikki sujui hyvin ja perille kotiin saapui lopulta yksi märkä, väsähtänyt koira ja kaksi hieman päitetystä saanutta ihmistä :) 
Kohtaamisia kyiden kanssa: 0 kpl.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa minua.