tiistai 26. huhtikuuta 2016

Asenteesta

Asenne ratkaisee, aina. Eilen se tuli taas todistettua. Takana oli kiva viikonloppu, jota olisin voinut vielä jatkaa ainakin yhden päivän verran. Maanantaiaamu kuitenkin koitti herätyskelloineen ja vesisateineen. 

Aamupalalla tiedostin olevani huonolla tuulella vain siksi, että oli maanantai, eikä kukaan ollut edelleenkään keksinyt kolmatta päivää viikonloppuun. Mietin, että näin tämä ei voi mennä. 

Aloin miettiä edessä olevaa viikkoa. Maanantain työpäivää, joka on mukavan lyhyt. Tiistai-illan kauan odotettua ohjelmaa. Vappuvalmistelujen täyttämää keskiviikkoiltaa. Torstaita, jolloin näen ystävääni yhteisen illanvieton merkeissä. Perjantain huippukivaa työpäivää yhdistettynä illan suunnitelmiin. Lauantaita, vappuaattoa, joka tuo mukanaan ystävät, koristelut, herkut. Ja lopuksi sunnuntaita, joka toivottavasti on suurelta osin huilipäivä :)

Kuka höntti voi siis olla huonolla tuulella, kun edessä on tällainen viikko?! Tai ylipäätään asennoitua negatiivisesti, kun perusasiat ovat enemmän kuin kunnossa?

Tiettyihin tilanteisiin vaan liian helposti liittyy negatiivisuuden värittämät ajatukset. Maanantai on varmasti monelle yksi sellaisista. Yhä useammin löydän itseni miettimästä, miksi ajattelen negatiivisesti joistakin asioista. Ketää se auttaa, mitä se muuttaa? Jos asian voi muuttaa, tee se. Jos ei voi, muuta asennettasi. Ylenmääräinen negatiivisuus ei kaunista ketään, eikä mitään!


Hymyillen,
Suvi

1 kommentti:

Kommenttisi ilahduttaa minua.