torstai 15. maaliskuuta 2018

To ski or not to ski...





...that is not a question!

Tällainen lausahdus osui silmiini hiihtolomalla Pinterestia selatessani. Naurahdin. Ei todellakaan ollut epäselvää, hiihtääkö vaiko ei. Tänä talvena vastaus on ollut ehdoton "Hiihtää!".

Lapsena hiihdin paljon, kiitos vanhempieni. Isäni toimi hiihtokoulunopettajana ja minutkin löysi useana talvena lapinkäännösten ja vuorohiihtojen lumisesta maailmasta. Viikonloppuisin kävimme parhaan kaverini kanssa lähimetsän laduilla selvittämässä, kumpi tällä kertaa vie kultaisen mitalin, Haemaelaeinen vaiko Maeaettae. Onnellisena voin myöntää olevani sitä ikäpolvea, joka vielä hiihti kavereiden kanssa ala-asteella kouluun.

Tiedän monen kanssahiihtäjäni saaneen lapsuuden suksimisista tarpeekseen. Jotkut eivät suostu enää edes miettimään ladulle lähtemistä, vaikka kelejä ja mahdollisuuksia olisi. Itse en ole koskaan inhonnut hiihtämistä. Silti meni vuosia, etten laittanut suksia jalkaani kertaakaan talven aikana. Yhtenä isona syynä pidän Etelä-Suomen huonolumisia talvia, vaikka onhan se myönnettävä, että useana lumisenakaan talvena ei minua laduilla nähty.

Viitisen vuotta sitten hiihtokärpänen puri uudestaan. Se oli se samainen talvi, jona tapasimme nykyisen mieheni kanssa. Parhaat hiihtopäivät osuivat tuolloin maalis-huhtikuun vaihteeseen. Aurinko paistoi ja jäälatuja kulki ristiin, rastiin. Muistan olleeni kovin onnellinen. Monestakin syystä :)

Tänä talvena saavutin ne samat tunteet. Innostuin hiihtämisestä tosissani. Sen sijaan, että olisin töiden ja koiralenkin jälkeen kellahtanut sohvalle, vaihdoin hiihtokamppeet päälleni ja kävelin suksineni rantaan. Nautin auringonlaskuista ja päivän viimeisistä valoisista hetkistä. Useimpina päivinä hiihdin suoraa kilometrin pätkää edestakaisin. En halunnut siirtyä varjoon. Hiihtämisellä oli monta muutakin merkitystä kuin kuntoilu.

Hiihtämisestä muodostui hyvin sosiaalinen tapahtuma, vaikka lähdinkin matkaan yksin. Jokaisen vastaantulevan hiihtäjän kanssa vähintään tervehdimme, useimmiten jäimme hetkeksi juttelemaan. Eikä vain säästä tai jään paksuudesta, vaan myös vähän syvällisemmistäkin jutuista.

Jokin kumma meitä hiihtäjiä yhdistää, vaikkemme toisiamme ennalta tuntisikaan.

Loppuun pari vinkkiä sekä ensikertalaisille että niille, joille kilometrejä on jo kertynyt: Tiesithän, että hiihtokamppeita saa lainata esimerkiksi monista kirjastoista? Kokeile pari kertaa lainakamppeilla ennen kuin ostat omat varmistuaksesi, ettei laji maistu tervanjuonnilta ;) Toiseksi, vaikka lumet alkoivatkin sulaa suuressa osassa Suomea alkuviikon vesisateiden myötä, ovat monet ladut silti vielä huippukunnossa. Sinne siis vaan muiden mukaan! Osa vastaantulijoista haluaa ottaa hiihtämisen kuntoilun kannalta ja keskittyä vain suoritukseen, se heille ilman muuta suotakoon. Mutta jos lähdet ihan sunnuntaihiihtelylle, katsele avoimesti ympärillesi. Koskaan ei voi tietää, minkä mäen tai mutkan takaa ilmestyy mukava uusi tuttavuus :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa minua.