lauantai 23. joulukuuta 2017

Valonpilkahduksia



Leppoisat aatonaaton terveiset jokaiseen kotiin! Joko kaikki alkaa olla valmista vai vieläkö touhuilet keittiössä, heilut mopinvarressa tai ajelet tontun tehtäviä hoitamassa?

Meillä pari lahjaa odottaa vielä kääreitään ja yksi itsetekemäni lahja vaatii parin tunnin työn. Muuten kaikki alkaa olla mallillaan. Lupasin itselleni noin kuukausi sitten, että aloitan jouluruokien valmistamisen, leipomisen ja siivoilun niin aikaisin, etten aatonaattoiltana ravaa hiki päässä ympäriinsä ja kiukuttele kiirettä läheisilleni. Vaikuttaa siltä, että onnistuin. Eikä edes tehnyt tiukkaa! Sen sijaan, että olisi tullut hoppu, ehdin kaiken tarpeellisen lisäksi nukkua tänään reilun kahden tunnin päikkäritkin! Siinä yksi mainitsemisen arvoinen valonpilkahdus. En nimittäin edes muista, milloin viimeksi olisin ehtinyt torkahtaa muille kuin yöunille. Nappasin kalojenhakureissun jälkeen kirjan käteeni, ja uni tuli lähes samantien.

Torstaina päivä oli lyhimmillään. Sattumalta tuoksi päiväksi osui ihana auringonpaiste, joka helli meitä kauneudellaan pitkän aikaa. Sama tapahtui myös eilen, ja molempina päivänä me onnekkaat ehdimme koiralenkille ennen pimeää.

Kuten kuvista näkyy, emme saaneet valkeaa joulua Helsinkiin, mutta kaupunki jouluasussaan on silti valtavan kaunis. Tuomaanmarkkinoilla tuli käytyä parikin kertaa, ja lopulta eilen onnistuimme kulkemaan Espan puiston läpi ilman, että kastuimme laisinkaan. Eikä tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan nähdäkseen kauniita valoja pimeyden keskellä. Oma naapurustomme on kuin koru tuhansine pienine valoineen.

Ja joulu, se kaikkein suurin Valonpilkahdus, on jo ihan ovella. Enää yksi yö! Valehtelen, jos väitän odottavani joulua kuin lapsena, muttei tämä tunne siitä kauaksi jää. Tämän joulun erityiseksi tekee uusi perheenjäsenemme. Rakkaalle Iiriksellemme kaikki jouluun liittyvä on aivan uutta ja hirrrmuisen kiinnostavaa. Lisäksi jouluni poikkeaa aiemmista siinä, etten lähde lapsuudenkotiini laisinkaan. Onneksi saan äitini, isäni ja sisarukseni meille tapaninpäivänä <3

Valoa pimeyteen ovat tuoneet myös monet iloiset tapaamiset ystävien ja tuttavien kanssa. Hyvän joulun toivotukset ja lämpöiset halaukset. Aamulla heti heräämisen jälkeen lähetetyt viestit niille, joille haluaa vain kertoa, kuinka tärkeitä ovat.

Joulu on ihanaa aikaa.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa minua.