keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Listoihin lukkiutunut











Olenko ainut, jonka kalenterin välistä löytyy to do -listoja joka lähtöön? Töitä varten on omansa, samoin lomia, kotia, ostoksia jne. Kaikki pitää kirjoittaa muistiin, muuten unohtuu. Eikä se ainakaan itselläni ole edes ainut syy. Myönnän nauttivani siitä tunteesta, kun kohta toisensa jälkeen saa ruksin peräänsä. Miten kauniilta lista näyttääkään, kun jokainen homma on vedetty yli!

Toisinaan kuitenkin onnistun lyömään tässäkin asiassa yli. On tilanteita, jotka kuuluu pyhittää to do -listoista vapaiksi. Kaikenlaisista to do -listoista, niistä pelkällä ajatuksen tasolla tehdyistäkin. Miksikö? Koska lista asettaa odotuksia, vaatimuksia, se velvoittaa. Vaikka tekemiset eivät kummoisia oliskaan niin silti. Mutta onko se mahdollista? 

Suunnitellessani yhden naisen mökkiviikonloppuani minulle esitettiin monta kertaa sama kysymys: Mitä sä aiot tehdä siellä? Vastaus oli heti valmiina. Lenkkeilyä, saunomista, sienestystä, marjastusta, haravointia, bloggaamista, lukemista, kaikkea tätä löytyi listalta. Hirmuinen määrä hommaa sellaisten parin päivän ajalle, joiden tarkoitus oli vähentää univelkaa ja antaa omaa aikaa.

Asiassa on kuitenkin kaksi puolta. Jokaisen listasta löytyvän jutun koen rentouttavana, terapeuttisenakin. Onko lista siis sittenkään to do -versioksi kelpaava?

Koen, että tietyllä tavalla on, jos asiaan ei osaa suhtautua rennosti, antaa tilanteen mennä omalla painollaan. Kiva, että on mahdollisuus tehdä, jos siltä tuntuu, ja siinä onkin koko homman ydin!

JOS SILTÄ TUNTUU!

Ei ole pakko. Mikään ei mene pilalle, ellei onnistu/toteudu. Hyvä ilmankin, ellei parempi.

Tämän kun vielä joskus oppisin.

Vei päiväkausia ennen kuin mökkireissuni jälkeen tajusin, että lauantaipäivän kaatosateet ja ukkoskuurot olivat parasta, mitä kuvitella voi. Saapuessaan pilvet vetivät listalta kerralla yli monta kohtaa. Silloin harmitti, kun marjat jäivät puskiin ja lehdet maahan. Turhaan. Pakkasessa oli jo valmiiksi mustikoita koko talven varalle ja suurin osa lehdistäkin oli tuolloin vielä puussa. Lenkki jäi sateen vuoksi aiottua lyhemmäksi, onneksi. Saunanpesän sytyttämiseen liittyvien "pienten teknisten ongelmien" takia löylyttely venyi silti iltamyöhään.

Kuinka paljon tunneköyhempi viikonloppuni oliskaan ollut ilman ukkoskuurojen tuomaa pientä jännitystä ja sitä onnentunnetta, joka syntyy, kun saa makoilla peiton alla sateelta suojassa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, siis. Asennehan se loppujen lopuksi on se, joka ratkaisee. Jokainen saa itse päättää, miten asiat näkee ja kokee. Aion edelleen koota tehtävälistoja ja nauttia niiden toteutumisesta. Se, mitä pyrin muuttamaan, on toteutumattomuuteen suhtautuminen.

Tehdäänkö siis niin, ettei aseteta kaikelle niin suuria odotuksia? Elämän parhaita hetkiä ovat monesti ne, joilta ei vaadita ja odoteta liikoja.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa minua.