sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kuka määrää maton paikan?






Auringonpaisteen päihitettyä eiliseksi luvatut sadekuurot päätimme suunnata mökille. Lähtiessämme ehdotin, että lisäisimme päivän ohjelmaan mustikanpoiminnan, ruohonleikkuun ym. jatkoksi myös matonpesun. Eteisemme mattoja ei nimittäin ole pesty miesmuistiin. Tummanharmaan värityksensä ansiosta matot eivät näyttäneet likaisilta, mutta tiesin niiden pakosta olevan sitä. 

Matot ovat paikassaan, heti ulko-ovemme edessä, aivan ehdottomat. Sen lisäksi, että ne suojaavat lattiaa, ne keräävät itseensä kaiken mahdollisen lian ja roskan, jota väkisinkin kulkeutuu ulkoa kenkien ja tassujen mukana. Karhea pinta pitää roskat tiukasti matossa kiinni, eivätkä ne pääse kulkeutumaan siitä muualle asuntoon. 

Mökillämme ei ole varsinaista matonpesupaikkaa, mutta suuri, betonilla päällystetty kiviterassi on oiva vastine. Koska olemme auttamattomasti myöhässä tämän kesähomman kanssa (elokuussa mattojen kuivattaminen ulkona on melkoinen projekti), kävimme mattojen pinnat lopuksi läpi vesi-imurilla. Sen avulla saimme ylimääräisen veden pois ja nopeutimme kuivumista. Auringonpaiste ja merituuli jatkoivat prosessia saunan terassilla.

Kotiin päästyämme levitimme kosteat matot parvekkeen lattialle. Avasimme lasitusta niin, että ilma pääsi kunnolla kiertämään. Kiitos tuulen ja paisteen, matot alkavat olla jo kuivat. Enää on vain yksi ongelma...

Minusta matot sopivat älyttömän hyvin parvekkeelle, enkä malttaisi ottaa niitä sieltä pois! Ongelmansa kullakin, hih! En ole osannut kaivata nykyisen kotimme parvekkeelle mattoja, koska lattia on päällystetty laudoilla. Eikä niitä todellakaan siellä tarvita, mutta silti!

Mitä tehdä? 
A) Jätämmekö matot parvekkeelle, pidämme eteisen matottomana ja opettelemme puhdistamaan kenkämme ja tassumme kunnolla jo ala-aulassa? 

B) Ostammeko kenties eteiseen toiset matot parvekkeelta uuden kodin löytäneiden tilalle? 

C) Lopetanko tämän höynähtelyn ja kannan matot takaisin eteiseen, omalle paikalleen?

D) Joku muu, mikä?

Tässä kohtaa on hyvä palata otsikkoon ja todeta vaihtoehdon D olevan se paras. Eräs Iiiris-neitokainen saapuu nimittäin kotiin vajaan viikon kuluttua ja jonkin aikaa mattojen on paras olla rullalla varastossa. 

Iiriksestä, meidän kahdeksanviikkoisesta "määrääjästämme", tulette taatusti kuulemaan lisää lähiaikoina :) Nyt matot rullalle ja pentuhäkkiä kokoamaan! 

Elämme ihanaa aikaa <3




4 kommenttia:

  1. Noihan sopivat tuonne parvekkeelle loistavasti, mäkin aina haaveilen sinne partsille mattoa, mutta ehkäpä tosiaan tuo vaihtoehto D on paras tulevia viikkoja ajatellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mennään näillä nyt siihen asti, kunnes Iiris on sisäsiisti. Katsotaan sen jälkeen, mihin matot päätyvät :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttävät partsilla, mutta onhan se laudoituskin kaunis ja se jää nyt peittoon. Meillä on tänä kesänä kuljetettu mattorullia kodista mökille ja mökiltä takaisin ja nyt näyttää, että matot ovat vihdoin löytäneet paikkansa. Ei tämä tavaroiden pyörittely näytä loppuvan koskaan...Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä pointti. Minäkin pidän parvekkeemme laudoituksesta, vaikka se onkin hieman kärsinyt koiramurusemme tassuttelusta. Onneksi puu monesti vain paranee vanhetessaan :)
      Tavaroiden pyörittely taitaa tosiaan olla ikuisuusprojekti, mutta toisaalta, niin kauan kun pyörittelee jo olemassa olevia tavaroita, se on ilmaista ja piristävää. Jatkakaamme siis samaan malliin.
      Mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin!

      Poista