tiistai 15. elokuuta 2017

Ihan oma Flow



Haaveenani oli, että pääsisin tänä vuonna Flow-festareille. Monet ystäväni ovat käyneet siellä useita kertoja ja kokemukset ovat lähes poikkeuksetta olleet positiivisia. Somea seuratessa tuntui, että KAIKKI ovat siellä. Viime elokuussa päätinkin, että tänä vuonna mekin ostamme liput ja menemme fiilistelemään vaikka vain yhdeksi illaksi. Liput jäivät ostamatta ja festarit näkemättä. Meillä oli ihan oma "Flow", kun festareita paljon suurempi haave toteutui. Vietimme ensimmäistä viikonloppua kotona yhdessä Iiriksen kanssa.


Kotimatka sujui ongelmitta. Ensimmäiset kilometrit Iiris oli ymmärrettävästi ihmeissään. Autoiltu oli ennenkin, mutta mihin olivat kadonneet siskot ja emo? Jonkin ajan kuluttua Iiris alkoi nakertaa sylissäni ollutta lelua ja sen jälkeen hän matkasikin jo ihan muina tyttöinä. Nukkui, leikki ja nuuskutteli, ja sai ainakin satatuhatta paijausta ja halausta. Kerran pysähdyimme pissallekin, mikä sekin sujui tavoitteiden mukaisesti.

Kotona olimme vasta vähän ennen puoltayötä. Vanhempi koiramme Suppari oli mieheni äidin luona yötä. Katsoimme, että se oli parempi ratkaisu kuin Iiriksen ja Supparin ensikohtaaminen keskellä yötä pitkän matkustuksen jälkeen. 

Petasin itselleni nukkumapaikan olohuoneen lattialle ja otin Iiriksen pedin patjani viereen. Siihen tyttö nukahtikin lähes samantien. Pari tuntia nukuttuaan hän hipsi viereeni jatkamaan uniaan. Siitä sitten herättiin (tai Iiris heräsi, minä hädin tuskin ummistin silmiäni koko yönä) aamuvarhaisella. Ihmettelimme toisiamme hetken ennen ensimmäistä uloslähtöä. Voi, miten pieni ja suloinen hän voikaan olla!


Lauantaina aamupäivällä siskokset tapasivat ensi kertaa. Kävelin Iiriksen kanssa puistoon, jonne mieheni tuli Supparin kanssa perässä. Kuvia tapahtumasta ei ole, yrityksistä huolimatta, sen verran vauhtia ja vaarallisia tilanteita tilanne sisälsi. Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin. Tulimme koko porukka ehjinä kotiin ;)

Iiris rakastui Suppariin ensinäkemältä. Voi sitä pienen hännän heiluntaa, kun Suppari ilmestyy näköpiiriin! Vaikka Suppari ei alkuun noteerannut Iiristä mitenkään, lukuisista parrassa, vatsassa tai hännässä roikkumisista huolimatta, on Suppari silti Iirikselle selvästi jo nyt äärimmäisen tärkeä osa perhettä. Isosisko onkin sitten vähän varautuneempi, eikä ihme. Pieni, yli-innokas tärriäinen ilmestyi yhtäkkiä HÄNEN kotiinsa, kotiin, jota hän on enemmän tai vähemmän hallinnut kahdeksan vuotta. Olisi siinä moni muukin ihmeissään!


Viikonlopun aikana Iiris sai tutustua kaikessa rauhassa uuteen kotiinsa ja piha-alueeseen. Olin jostakin lukenut, että pennut saattavat tarvita tähän jonkin verran aikaa. Että pentu ei alkuun uskalla lähteä ihmisen vierestä mihinkään. Juu ei meidän Iiris! Kaikki huoneet käytiin jo tuloiltana läpi, eikä kotipiha enää meinaa riittää ulkoilualueeksi. Rohkea tyttö, jolla omaa tahtoa riittää! Terrieri, toisin sanoen ;)


Iiris osaa jo tulla tutun äänimerkin kuullessaan luo (jos niin tahtoo), varsinkin, jos on herkullisia pikku palkintoja tarjolla. Se on paljon tässä vaiheessa. Hän myös tunnistaa jääkaapin äänen ja nyt meillä onkin yhden sijasta kaksi varsin innokasta istuskelijaa keittiössä, kun ruoan huomataan olevan tulossa. Jos joskus niin silloin ei äristä, ei murista, eikä roikuta toisen korvassa kiinni. Silloin ollaan äärimmäisessä sovussa ;) Ja ollaan muulloinkin, kuten alla olevasta kuvasta näkee <3


Voi näitä pentupäiviä! Sanoinkuvaamattoman ihania kaikkine haasteineenkin. Kun tuo pienempi tärriäinen nukahtaa masun päälle, alkaa heräillä omasta pedistään tai juoksee häntä heiluen luo, meinaa sydän pakahtua onnesta. Sitä suloisuuden määrää! Vai joko sen mainitsin? ;) Valtava määrä onnentunteita on myös äskeisen kaltaisissa hetkissä, kun isompi kävi hellästi nuuhkimassa mieheni sylissä nukkuvaa siskoaan ja nuolemassa sen korvat.


Jotakin olemme tehneet todella oikein, kun olemme tällaiset meille saaneet.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa minua.