keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Lumisissa maisemissa




Olen luullut ajan muuttaneen minut. 
Ei, olenkin muuttunut olosuhteiden pakosta. 
Rakastan sittenkin talvea, sitä oikeaa talvea. Sitä, jonka aikana voi pidempään kuin päivän kerrallaan luottaa talven olemiseen ja pysymiseen. Että lumi on maassa, kun aamulla herään ja pääsen hiihtämään tai luistelemaan. Rakastan lumipeitteen päälleen keränneitä puita ja talojen kattoja. Rakastan talvea, sitä oikeaa talvea.

On surullista, että etelän talvet ovat nykyisin sitä, mitä ovat. Onko joku muu minun lisäkseni kyllästynyt loskaan ja epävarmoihin talviin?

Tästä postauksesta paistaa haikeus läpi. Kirjoitan tätä autossa matkalla Tahkolta kotiin. Jätimme taaksemme nämä maisemat, joissa hiihdin kolmena päivänä sydämeni kyllyydestä. En ollut edes tajunnut, miten ikävöin talvea ja hiihtämistä! Siitä on yli kaksikymmentä vuotta, kun viimeksi lomailin vastaavanlaisessa hiihtokohteessa. Reissuni ovat jo pitkään suuntautuneet etelään, mutta jos ja kun saan toivoa, en joudu odottamaan kahtakymmentä vuotta, että saan seuraavan kerran pakata murtsikkasukset autoon :) 



Vietimme ystäväperheemme kanssa neljä päivää Tahkon talvessa. Muille seurueemme jäsenille paikka oli hyvinkin tuttu, minä olin ensikertalainen. Jääladulla hiihtäminen otti ison paikan sydämestäni, sinne haluan joskus takaisin. Koska hiihdin yhtä reissua lukuunottamatta itsekseni, valitsin jään metsäreittien sijaan. Uskon, että kaikki ladut on merkitty tarkkaan, eikä eksyminen ole helppoa edes kaltaiselleni suuntavaistottomalle, mutta silti aavat jäät tuntuivat turvallisemmalta vaihtoehdolta. Miten terapeuttista onkaan hiihtää täydellisessä hiljaisuudessa. Ei ketään missään, vaikka maisema aukeaa kilometrien päähän joka suuntaan. Melkein tunsin, kuinka kaikki turhanpäiväinen kiire ja stressi purkautuivat ajatuksista. Välillä ihan itketti, kun edessä avautuva maisema lumosi kaunedellaan ja suksi luisti. Ja piti. 

Ystäväni kanssa hiihdimme aurinkosäässä, muina päivinä oli pilvistä. Molempi parempi, molemmissa on oma viehätyksensä. Vai mitä tuumaat esimerkiksi alla olevasta pilvisestä maisemasta?


En olisi lapsena Matikaista, Hämäläistä ja Määttää leikkiessäni osannut kuvitella tulevan talvia, joina en hiihdä. Niin on päässyt kuitenkin käymään, monestakin syystä. Toki olen hiihtänyt kerran silloin, toisen tällöin, jos etelän talvi on antanut siihen mahdollisuuden, mutta todella vähälle se on jäänyt. Onneksi lapinkäännös ja muut oman isän opettamat jutut onnistuvat vielä lähes nelikymppiseltäkin ;)

Eteläänkin on kuulemma satanut lähipäivinä uusi lumipeite ja ainakin Paloheinään pääsee hiihtämään. Sinne siis, kun lomaakin vielä piisaa! Ennen sitä kuitenkin vähän reissuvaatteiden pyykkäystä ja ehkä myös yksi löhöilta :)

Palailen lomakuulumisten kera vielä ainakin yhden postauksen verran.

Iloista keskiviikkopäivää!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa minua.