lauantai 31. joulukuuta 2016

Vain eläimiä(kö)




Toissapäivänä bussissa matkatessani kuuntelin edessäni istuvan pariskunnan keskustelua uudenvuodenaatosta. Tai oletin heidän puhuvan aatosta, koska puheenaiheena olivat raketit ja niiden ampuminen. Kun alkoi selvitä, että toisella heistä oli vankka aikomus aloittaa rakettien paukuttelu suht suuressa mittakaavassa jo eilen, aatonaattona, katsoin parhaaksi laittaa luurit korville ja jatkaa matkustamista musiikin tahdissa. Paukkuaran koiran omistajana tiesin avautuvani aiheesta ja lausuvani pariskunnalle pari valittua lausetta, jos jatkan kuuntelua yhtään sen pidemmälle (avautuminen ei ehkä olisi ollut huono ratkaisu, mutta tilanne vaikutti siltä, ettei siitä olisi juuri ollut apua). Viimeinen lause, jonka kuulin ennen kuin sain peitettyä korvani kyseiseltä keskustelulta, oli "Ei niistä tarvi välittää, ne on vain eläimiä!"

Verenpaine suht tapissa suljin silmäni ja yritin ajatella kaikkea kaunista ja hyvää, kun bussi yhtäkkiä pysähtyi. Ympärillämme oli pilkkopimeää, pelkkää metsää tien molemmin puolin. Ehdin jo miettiä bussin hajonneen, kun kuljettaja ilmoitti aloittavansa kadonneen kissan etsinnän ja pyysi siihen apua meiltä matkustajilta. Yksi bussista vajaat 200 kilometriä aiemmin pois jäänyt matkustaja oli kotonaan huomannut kissankuljetuslaatikossa olevan kahden sijasta vain yksi karvainen matkustaja. 

Nousin tippa linssissä penkistä ja aloin tutkia bussin lattiaa miettien sitä poloista kissaa ja sen omistajaa, joka ei tiennyt yhtään, missä lemmikkinsä on. Samalla olin hurjan iloinen noin paristakymmenestä kanssamatkustajastani (jopa siitä vain eläimiä -miehestä) sekä bussikuskista, jotka kiersivät laillani ympäri linja-autoa ja toistelivat kis-kis. Yhtäkkiä meillä kännykäntuijottajilla ja luurit päässä matkaavilla olikin yhteinen missio. Yhtäkkiä tuppisuu suomalainen jutteli avoimesti toisten ihmisten kanssa ja pohti, olisiko kissa päässyt livahtamaan ulos kenenkään huomaamatta jollakin aiemmista pysäkeistä. 

Etsintämme katkaisi bussikuskin puhelimen pirinä. Pieni karkulainen oli löytynyt Tampereen bussivarikolta! Se oli ollut kopassaan vielä omistajansa vaihtaessa bussia ja lähtenyt omille teilleen vasta matkan loppuvaiheessa. Siellä se odotti Matkahuollon väen seurassa omistajaansa. Tarina sai onnellisen päätöksen.

Loppumatkan päivittelimme huojentuneina, kuinka hieno juttu kissan löytyminen oli ja kuinka yksi jos toinenkin meistä olisi jäänyt pohtimaan kissan kohtaloa, jollei se olisi selvinnyt matkan aikana. Vähäsen meitä myös huvitti se, miten olimme kontanneet pitkin lattioita ja kutsuneet kissaa. Joka tapauksessa yksi pieni eläin oli saanut meidän kaikki (jopa sen vain eläimiä -miehen!) liikkeelle. 




Haluaisin lopettaa tämän postauksen kertomalla vain eläimiä -miehen tajunneen tapahtuneen jälkeen, etteivät lemmikit ole "vain eläimiä" vaan monelle hyvin rakkaita, tärkeitä perheenjäseniä. Sitä en kuitenkaan voi tietää, koska en rohjennut kysyä. Aina voin kuitenkin toivoa :)

Samalla toivon myös, että oma pieni, paukkuarka koiramme ja kaikki sen kohtalotoverit lajiin, ikään ja kokoon katsomatta selviävät tämänpäiväisestä paukkuttelusta suht kunnialla ja joutuvat kärsimään siitä vain sen kahdeksan tuntia, joiden aikana ampuminen on laillista.

Rauhallista vuodenvaihdetta kaikille!








1 kommentti:

Kommenttisi ilahduttaa minua.