maanantai 7. marraskuuta 2016

Tunnesyistä


Kaksi mukillista kuumaa glögiä, muutama neuvoa antava suklaakonvehti ja hirveä sotku.

Projekti Vaatehuoneen päivitys on ollut käynnissä jo pitkään. Olen käynyt vaatepinot läpi monesti ja joka kerralla olen päättänyt laittaa muutaman vaatteen kierrätykseen. Silti huomaan lähes päivittäin harmittelevani sitä, ettei pinojen alimpiin edelleenkään koske kukaan, koskaan. Käytän muutamaa päällimmäistä vaatekappaletta, muut vain ovat ja odottavat vuoroaan, jota ei taida koskaan enää tulla. Ainakaan minun aloitteestani. Kannatan kierrätystä, joten miksi ihmeessä vaatehuoneeni päivitys ei onnistu?!

Tunnesyistä:

-pusero, jonka ostin ensimmäisiä treffejämme varten
(virhevalinta, toisin kuin treffikumppani),

-äidiltä saadut sukat, joiden kärkiosassa on kuva maailman suloisimmasta ampiaisesta. Sisko sai apinaversiot
(vuosien varrella kulahtaneet ja nukkaantuneet),

-tunika, joka oli päälläni parhailla kevätjuhlajatkoilla ever 
(so last season),

-hame, johon on kirjailtu kukkia. Rakastin sitä, rakastan edelleen
(rakastan ehkä, mahdu en),

-villapaita, jonka neuloin omin pikku kätösin 15-vuotiaana. Silloin, kun Toni Nieminen hallitsi mäkihyppymaailmaa suvereenisti ja oli aivan yli-ihana
(mahdun vähän liiankin hyvin...).

Minkä näistä pystyisit muka itse hylkäämään??
En minäkään. Sinne jäivät edelleen. 

Tiedän konmarituksen olevan päivän sana, mutta jotenkaan en tunne sitä omakseni. Onneksi keksin kuitenkin tavan, jolla onnistuin karsimaan vaatteista ne, jotka omaavat sen kuuluisan "tätä saatan ehkä vielä joskus käyttääkin" -leiman. Olen monesti kuullut ajattelutavasta, jonka mukaan kaikista vaatteeista, jotka ovat jääneet käyttämättä vuoden, kahden verran, kannattaa luopua. Pyrin noudattamaan kyseistä ideologiaa. Erottelin sellaiset yksilöt käyttövaatteistani ja pakkasin laatikoihin. En kuitenkaan aio roudata niitä kierrätykseen samantien vaan vien joksikin aikaa varastoon (surprise, surprise, my darling husband...). Sieltä voin sitten käydä pelastamassa jotakin, jos ikävä ja yllättävä käyttötarve kuitenkin iskee ;) 



Vaikka yhdenlaiset tunnesyyt hidastivat projektin etenemistä, toisenlaiset palkisivat ahkeruudesta ja päättäväisyydestä: voi, miten ihanan tilavalta ja jollain lailla raikkaaltakin vaatehuone nyt tuntuu! 

Tällaista täällä tänä lumituiskuisena maanantai-iltana! 



4 kommenttia:

  1. Hei Suvi, ja terveisiä täältä auringosta. Tunnen tuon tuskan, sekä siivoamisen että poisheittämisen. Taidan kuitenkin tehdä saman jutun kun tulen kotiin. Olen muuten huomannut, että kun hävitän sellaisen kauan pitämättömänä olleen kierrätykseen, se unohtuu yllättävän pian... Kannattaa kokeilla ;o) Ihanaa viikkoa! t Maarit

    VastaaPoista
  2. Maarit, ihana kuulla sinusta! Kiitos terveisistä :) Luulen, että itselläni käy, kuten sinullakin. Kun jotakin vaatetta ei ole käyttänyt pitkään aikaan, on oikeastaan ihan sama, onko se omassa vaatehuoneessa pinon alimpana vain kierrätyksen tuloksena jonkun toisen käytössä. Rentoja aurinkopäiviä teille sinne!

    VastaaPoista
  3. Minäkin otin konmari kirjan käteen ja yritän selvittää mistä siinä on kyse. Mutta voin vain kuvitella tuon tunteen kun pääsen vaatehuoneeseeni että usealla vaatekappaleella on joku tunneside. Mutta tuo saattaa toimia mullekin että laitan erilliseen laatikkoon. Varsinkin lasten vaatteista olen halunnut joitakin ihania kappaleita säilyttää, mutta ei tahdo tila riittää kaiken säilyttämiseen. Oletko marittanut muuta?

    VastaaPoista
  4. Itse asiassa en marittanut mitään. En jostain syystä kokenyt sitä itselleni sopivaksi tavaksi. Tiedän kyllä monia, jotka vannovat marittamisen nimeen ja ovat käyneet sen avulla läpi kaikki kodin tavarat yksi osa-alue kerrallaan. Kokeile, Oliva, ihmeessä! :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa minua.