keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Naisten päivä monday TO sunday HOMEssa


Kun kaartaa Espoonlahden Nesteen pihapiiriin, ei välttämättä osaa heti kuvitella, millainen liike sieltä löytyy. Mekin ystäväni kanssa vähän epäröimme paikalle saapuessamme navigaattorin paikkansapitävyyttä, vaikka olimme saaneet sekä monday TO Sunday HOMEn että Sopusointuja -blogin sivuilta hyvät ajo-ohjeet viime lauantaina järjestettyyn Naisten päivään. 

Liiketila kuitenkin löytyi juuri sieltä, mistä pitikin. Ulko-ovesta sisään astuessani totesin liikkeen olevan yksi niistä, joihon pitää päästä uudelleen. Liikkeestä huokui heti rento fiilis. Eteisen seinällä roikkui rivi farkkuja sen näköisesti, että nämä nyt on vaan heitetty tähän. Ja voi että, miten hyvin ne sopivatkin juuri siihen! Kauniilla vanhoilla puupöydillä oli toinen toistaan kauniimpia esineitä. Miten tavalliset kukkaruukutkin voi saada näyttämään niin houkuttelevilta?! Joillakin sitä vaan on taito asetella myytävät tuotteet esille siten, että kaikella on paikkansa, kaikki kutsuvat luokseen hypistelemään. Tässä liikkeessä oli mielestäni oikeanlaista asennetta! Kerroinkin sen liikkeen omistajalle, Päiville. Selvästi asennenainen :) Tykkäsin!

Astioita, vaatteita, asusteita, sisustustavaraa, kodintekstiilejä, huonekaluja, vähän korujakin. Kaikkea tätä löytyy monday TO sunday HOMEsta.










Naisten päivänä saimme lisäksi nauttia meikkiesittelystä. Joukko upeita naisia kokoontui Sopusointuja -blogin kirjoittajan Maaritin ympärille kuulemaan ammattilaisen vinkkejä oikeanlaisesta meikkaustyylistä. Joitakin juttuja tiesin ennata, mutta paljon tuli uuttakin. Mieluisin tuotetuttavuus oli ehdottomasti Dr. Hauschkan Emulsion Teintée, jonka avulla kosteus- tai värivoiteen voi sävyttää juuri omien kasvojen iholle sopivaksi. Koska hei, käsi ylös se, joka ei ole koskaan tuskastellut kesän ensimmäisen päivetyksen saatuaan meikkivoiteen olevan ihan liian vaalea tai vastaavasti syksyllä tajunnut päivetyksen hälvetessä meikkivoiteen olevan liian tumma.



Niinhän siinä taas kävi, ettei tältäkään reissulta palattu ilman pieniä kotiinviemisiä... Alla olevassa kuvassa näkyvä ohut, musta bomber takki lähes liimautui päälleni sitä sovittaessani. Kuivasta kasvojen ihosta kärsivänä päätin antaa mahdollisuuden myös esittelyssä olleelle Argan-öljylle. Sitä olen laittanut kasvoilleni nyt muutamana iltana. Kirjoittelen tuotteesta lisää, jos ja todennäköisesti kun, tuote on niin hyvä kuin miltä se näin alkuvaiheessa vaikuttaa. 




Nyt, aurinkoista keskiviikkoa juuri Sinulle!















1 kommentti:

  1. Hei vaan ja kiitos kivasta postauksesta, olen tosi ilahtunut kuvista, koska niissä on selvästi erilainen kuvakulma kuin esim. omissani. Mukavaa loppuviikkoa!
    X Päivi

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa minua.