keskiviikko 7. syyskuuta 2016

...ja laiskotella vaan

Idean tämän postauksen aiheeseen sai aikaan kissa, jonka näin tänä aamuna juoksulenkillä ollessani. Se istui tyytyväisenä autotien reunassa, siinä nurmikon puolella, ja vain tuijotti. Kaikessa rauhassa. Töihin kiirehtivät autoilijat eivät näyttäneet häiritsevän sen rauhaa pätkääkään. Se vain istui ruohikolla aurinkoisessa kohdassa ja oli. Katseli ja ihmetteli. 

Ensimmäinen ajatukseni oli, että olisinpa tuo kissa. Tai paremminkin, osaisinpa saman kuin tuo kissa. Osaisinpa vain olla, kun itsestä siltä tuntuu. Osaisinpa olla välittämättä niistä, joilla on kiire. Enkä edes siirtyisi syrjään vähän nolostellen, kun itse vain olen ja muilla on kiire. 

Nykypäivä asettaa ihmisille liikaa paineita. Tuntuu, että pelkästä olemisesta on tullut jo melkein pahe! Kiire ympärillä saa aikaan sellaisen olon, että vain kiireinen ihminen on aikaansaava ihminen. Koko ajan pitää tehdä jotakin. Tosiasiassa asia on juuri päinvastoin, ainakin omalla kohdallani: niiden hetkien jälkeen, kun olen antanut itselleni luvan vain olla, olen parhaimmillani. En pelkästään saa aikaiseksi, teen sen hyvillä mielin, positiivisella asenteella. Kuinka moni jatkuvasti suorittava voi sanoa samaa?

Olemistakin täytyy välillä opetella. Esimerkiksi lomalle jäädessä menee useita päiviä, ehkä viikkojakin, ennen kuin taas muistaa, miten ollaan. Että oikeasti saa istua ja lukea, eikä keittiön kaappien ovia tarvitse juuri sillä hetkellä pyyhkiä. Ja senkus vaan kitket mökillä kukkamaita tai pilkot saunapuita, kunhan teet sen siksi, että voit, et siksi, että täytyy. 

Paljon ehdin miettiä sinä aikana, kun kissaa seurasin. Ehdin lisäksi päättää, että pyrin, ei kun pidän!, kerran viikossa sellaisen päivän, jolloin vain olen tunnin, pari. Ehkä pidempäänkin. Se on taito, josta on hyötyä niin monella eri tavalla!





Niin, siitä kissasta vielä... Juuri, kun olin ohittamassa sitä, se hyppäsi melkoisen loikan heinikkoon. Niinpä niin. Ruoanhankintapuuhissa oli sekin. Ei siis nautiskelemassa aurinkoisesta aamusta, kuten ensin alkuun tulkitsin. Kohta se lähti kiireellä jatkamaan matkaansa. Sekin, raukka. Osaakohan se vain olla...? 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa minua.