sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Naistenilta ja uusi mekko

Vietimme eilen Parsaa&Kuplivaa -iltaa ystäväni luona. Kymmenkunta naista istui ja rupatteli jos sun jostakin hyvän ruoan ja juoman äärellä. 

Itselleni ilta oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että tunsin ennalta ainoastaan kutsujen emännän. Olin kyllä kuullut jokaisesta vieraasta jotakin ja nyt sain nimille kasvot. Oli hyvin virkistävää tutustua yhdellä kertaa niin moneen uuteen ihmiseen. 

Illan asunani oli Marc Aurelin ale-löytö. Mekko, jota pystyy muokkaamaan asusteilla hyvin moneen tilanteeseen sopivaksi. Mekko on edestä hyvin yksinkertainen, takaosan laskostukset ovat vaatteen The Juttu.





Illan emäntä, ihana Johanna, oli laittanut kodin todella kauniiksi. Useat kukat ja kynttilät koristivat sekä sisätiloja että parveketta. 






Tarjoilut olivat jälleen kerran suussasulavan herkullisia. Illan teeman mukaisesti pöydästä löytyi parsaa parissakin eri muodossa. Sen lisäksi saimme nauttia mm. itse marinoidusta tonnikalasta ja omatekoisesta pataleivästä. Niin, ja nämä viiriäisenmunat, onko suloisempaa? Kuva ei välttämättä kerro, miten pieniä munat ovat. Voit kuvitella niiden koon, kun kerron, että lusikat ovat pikkulusikoita!


Lue lisää upeista tarjoiluista ja illasta muutenkin Johannan Kaikkea kaunista -blogista!











2 kommenttia:

Kommenttisi ilahduttaa minua.