keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Aivan liian mukavata

Löhöäminen on ihanaa! 
Väitän, että henkilö, joka ei koskaan löhöä tai kaipaa löhöämistä, valehtelee! Ihmisen on hyvä, ja tarpeen, osata ottaa välillä rennosti. Laittaa verkkarit päälle ja vain olla illan, pari. Mutta mitäs, jos onkin löhöämisessä liian hyvä, pelottavan hyvä?

Mä olen. Olen ajoittaislöhöilijä (ja keksin juuri uuden sanan). On aikoja, jolloin mieheni joutuu huomauttamaan, että oon taas touhunnut kahden, kolmen, neljänkin projektin kanssa koko illan ja jos jossakin välissä istahdankin alas niin kohta lähden takuulla aloittelemaan sitä viidettä. 

Sitten on aikoja kuten nykyhetki. Olen löhöilyn kruunaamaton kuningatar! Täällä me taas pötkötellään, minä ja karvainen kaveri <3



Mies tuli äsken töistä, istahti hetkeksi ja lähti sitten treenaamaan. Kuten eilenkin. Oma päiväohjelmani on samalla tavoin samanlainen tänään kuin eilen:
töistä kotiin, eroon koruista ja kiristävistä vaatteista, verkkarit jalkaan ja sohvalle. 


Ajoittaislöhöilykautta on kestänyt jo liian pitkään, jos kalenteriin katsoo. Tässä sitä nyt sitten taas naatiskellaan ja odotellaan tylsistymisen tunnetta ja treeni-innon palautumista. Tällä kertaa en kuitenkaan suostu kuulemaan sitä pientä ääntä, joka hokee, kuinka pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Nyt ei pidä! Tiedän, että sekin aika tulee, kun taas tohotan ja touhuan yhtä sun toista. Nyt aion sallia itselleni tämän ajoittaislöhöilykauden!

Mitäs siihen tuumaat? ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa minua.