maanantai 28. maaliskuuta 2016

Samppanjalasilliset rannassa

Hyvää toista pääsiäispäivää!

Kotiuduimme eilen reissusta. Lähdimme ajelemaan Tampereen hotelli Ilveksestä, jossa yövyimme lauantain ja sunnuntain välisen yön, heti aamiaisen jälkeen ja olimme kotona jo puolenpäivän tienoilla. 

Kotiin päästyämme mieheni sai aivan huikean idean: otetaan häälahjaksi saamamme samppanjapullo kainaloon, puetaan lämpimästi päälle ja lähdetään lähirantaan nauttimaan auringosta. 


Kuvassa olevan pienen laiturimökin seinustalle nikkaroidulle penkille istuimme poksauttamaan korkin auki. Ranta, laituri ja mökki ovat lempipaikkojamme ympäri vuoden, tämä kuva on otettu eräänä aamuna viime kesänä. 




Eilen saimme kirjaimellisesti seurata jäiden lähtöä. Jäälautat, jotka ovat ylemmässä kuvassa lasien takana, siirtyivät hetkessä rantaan. Siinä ne sitten muuttuivat jäähileiksi, joiden helinä täytti ilman, kun aallot löivät rantaan. 





Vaikka aurinko lämmittikin mukavasti, puhalsi mereltä niin kylmä tuuli, että päätimme siirtyä ensimmäisten lasillisten jälkeen rannasta rinnettä sen verran ylöspäin, että pääsimme tuulensuojaan. Istahdimme vanhan talon raunioille kippistämään vielä toiset lasilliset ja pohtimaan, millainen talo kivien päällä on aikanaan komeillut. 

Tämä päivä menee vielä pääsiäistä juhlistaessa, kun menemme mieheni äidin luo syömään. Huomenna astuu taas arki kuvioihin... Onneksi loma on sisältänyt niin kivoja hetkiä, että niiden voimalla jaksaa nousta aikaisin, kesäajassakin :)





2 kommenttia:

  1. Ihana idea ja vielä ihanampaa että toteutitte sen! :)

    VastaaPoista
  2. Meidän perheen parhaat ideat syntyvät yleensä miehen päässä ja minä riennän niitä innolla toteuttamaan :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa minua.